Novelli

Kone laskeutui pehmeästi maanpinnalle. Olimme perillä. Haimme Laukut ja saavuimme Lentokentän aulaan. "Tuolla he ovat!" Josh huudahti ja osoitti kaukana seisovia ystäviemmä, jotka olivat saapuneet Maltalle viikkoa aikaisemmin kuin me. Halailimme ystäviämme pitkään ja päätimme tilata taksin ja suunnata kohti vuokraamaamme huvilaa, joka sijaitsi aivan merenrannalla.

Ilta alkoi hämärtyä ja suunnittelimme pitävämme pienet illanistujaiset meidän tulomme kunniaksi. Lämmitimme porealtaan ja valmistimme kunnollisen illallisen. Kaikki olivat valmiina juhlimaan. Huomasin yhden ystävistäni olevan hiljainen ja poissaoleva. Ajattelin varmistaa häneltä, että hänellä olisi kaikki hyvin. Hän kuiskasi minulle, että oli juuri eronnut poikaystävänsä kanssa, mutta oli jo päässyt yli asiasta ja hänellä oli kaikki nyt hyvin.

Ulkona istuessamme siirryin Joshin viereen. Oloni oli turvallinen. En haluaisi koskaan menettää häntä taikka tunteitani häntä kohtaan. Olin jo pitkään tuntenut sisälläni, että hän on minulle se oikea. Huomasin Joshin katsovan lempeillä silmillään tummatukkaista tyttöä kenet oli kutsuttu illanistujaisiimme huvilamme naapurista, joka nyt istui kanssamme samassa pöydässä. Josh työnsi minua hieman kauemmaksi ja lähti hakemaan lisää juotavaa sisältä. Hetken päästä myös tummatukkainen tyttö lähti huomaamattomasti kävelemään talon ulko-ovea kohti ja meni sisään. Kului noin puolisen tuntia eikä kummastakaan kuulunut taikka näkynyt jälkeäkään. Aloin huolestua. Tänään oli kuitenkin minun ja Joshin toinen vuosipäivä ja meidän piti viettää se yhdessä ja nauttia ystäviemme seurasta, mutta ei. Päätin olla murehtimatta Joshia ja juhlia ystävieni kanssa.

Auringon ensimmäiset säteet läpäisivät taivaalla olevat pouta pilvet. Yö oli väistynyt aamun tieltä. Joshia ei vieläkään näkynyt missään. Huolestuin. Ystävänikään eivät olleet nähneet häntä eilis illan jälkeen. Löysin kännykkäni ja yritin soittaan hänelle. Ei vastausta. Yritin ajatella positiivisesti, mutta mieleeni tulvi ajatuksia, että hän olisi lähtenyt vieraan bruneten matkaan ja unohtanut minut.

Aamupalan syötyäni päätin yrittää soittaa Joshille vielä kerran, toivoen hänen vastaavan puheluun, mutta ei. Olin toivoton. Kuulin ovikellon äänen ja ryntäsin ovelle. Näin hänet, Joshin, polvistuvan eteeni ja avaavan pienen, tumman, samettisen rasian, jonka sisältä paljastui kaunein koskaan näkemäni timantti sormus ja olin valmis sanomaan tärkeän sanan "Tahdon!"