Maarit Lallin ohjaamassa suomalaisessa elokuvassa
"Kohta 18" (2012) tulee hyvin esille nykynuorten henkinen kasvaminen
alaikäisestä aikuiseksi. Elokuva alkaa lauseilla: ”Meitä oli viis kundii. Me
pidettiin yhtä – melkein aina. Musta meillä oli kaikilla ihan normaalit
perheet. Normaalit ongelmat. Normaalit fiilikset. Ei mitään, mistä ei ois
päässy yli. Sitten sinä yhtenä vuotena kaikki alkoi mennä jostain syystä päin
vittua.”
Elokuvan päähenkilöt Karri (17), Pete (17), André (17), Akseli
(17) ja Joni (18) ovat kaikki normaaleita pojista miehiksi kasvavia nuoria.
Pojat asuvat Helsingissä ja viettävät vapaa-aikansa kuin kaikki nuoret -
ystävien parissa. Elokuvan alussa pojat kapinoivat vanhempiaan vastaan
jokaisesta vastaan tulevasta asiasta, joka kuuluu nuorten tapaan ”irtautua”
vanhemmistaan ja aikuistua. Kapinoinnin seurauksena poikia uhkailtiin sillä,
että viikonloppu vietettäisiin kotiarestissa, eikä juhlimassa ystävien kanssa
ulkona. Vanhemmat yrittivät pitää lapsensa kurissa tai ei aivan jokaisen pojan
vanhemmat. Nimittäin he jättivät kaikki asiat lapsen vastuulle ja pitivät itse
hauskaa yöelämässä. Elokuvassa kävi ilmi, että vanhempien ikä vaikutti siihen
kuinka hyvin he huolehtivat lapsistaan. Nuoremmat ja varsinkin eronneet
vanhemmat vähät välittivät lapsestaan/lapsistaan verrattuna hieman vanhempiin
ja edelleen naimisissa oleviin vanhempiin, jotka tuntuivat olevan liian
ylisuojelevia. He urkkivat lastensa asioita kyselemällä ja ”stalkkaamalla”
heitä Facebookissa.
Jokaisen kohta 18 vuotta täyttävän nuoren elämään kuuluu
ajokortin saaminen, rajojen kokeilu ja aikuistuminen. Elokuvassa rajojen
kokeilusta on hyviä esimerkkejä kuten abortin tekeminen, tupakointi ja ”ryyppääminen”.
Elokuvaan oli helppo samaistua, koska ensimmäisen kerran katsoin elokuvan ollessani
juuri kohta 18. Elokuvasta löytyy samoja piirteitä ja asioita kuin omasta
elämästäni. Kuten 17-vuotiaana vanhemmat eivät olleet enää ne joille kerrottiin
kaikki asiat vaan heidät korvattiin kavereilla. Vanhempia ei enää nähty
esikuvina vaan ”nalkuttavina” kaikki tietävinä elämän pilaajina.
Elokuvassa heti täyttäessä 18 vuotta täytyi kokea tunne
kun sai kaupasta ostettua ensimmäiset lailliset kaljat ja kiskoa ne kurkusta
alas sekä aamulla herätä puistonpenkiltä vielä hieman alkoholia veressä
olevana. Odotettu vapaus koitti, mikä toi mukanaan vastuun ja velvollisuudet,
joista oli nyt selvittävä kuin aikuinen. Elokuvan lopussa näkee pojissa huiman
henkisen kasvun verrattuna elokuvan alussa esiintyviin nuoriin pojan
kloppeihin. Nuoret miehet ottivat vastuun kaikesta kuin aikuiset ja riitojen
määrä vanhempien välillä väheni merkittävästi. Hyväksyttiin äidin raskaus
vaikka aikaisemmin se oli aiheuttanut tärykalvoja särkevän huudon. Pojista oli
tullut miehiä. Vanhemmat saivat takaisin entisen merkityksen ongelmien
kuuntelijoina ja auttajina.
Vaikka ajatellaan,
että pojat eivät ikinä aikuistu vaan pysyvät lapsellisen käytöksen takia pikku
poikina niin näin ei ole, ainakaan jokaisen kohdalla. Jokaisesta pojasta löytyy
kunnollinen omista asioista huolta pitävä ja muista huolehtiva persoona varmasti
jossakin elämän vaiheessa. Aikuiseksi kasvaminen pojilla vaatii vain enemmän
aikaa kuin tytöillä.
